Tekstit

Toukokuu ja pihatyöt

Kuva
Blogin puolella on ollut hiljaista, mutta tontilla ei 😁. Olemme ahertaneet pihan kimpussa joka päivä. Pihasuunnitelman teetimme siis jo viime vuoden lopulla Vihertaika/Heli Virkkusen avulla ja se oli paras päätös ikinä! Pihan pohjia tehtiin maanrakennusurakoitsijan puolesta 2,5 päivää. Sitten alkoi meidän uurastus. Rakensimme itse terassin ja teemme kaikki kivityöt itse (pihakivetys ja istutusallas) . Takapihalle on tuloillaan pieni puro ja kasveja on istutettu tarpeeksi. Kuorikatetta on mennyt tähän mennessä 3000l. Seulanpääkiviä 2000kg ja 1000kg on vielä tulossa lisää. Pihakiviä ja vallikiviä taisi olla 5 lavaa. Ja tontin koko on 620m2... Tällä hetkellä jäljellä oleva isoin urakka on laittaa loput pihakivet paikalleen. Ja toki terassille pitäisi rakentaa vielä rappuset ja muutamia kohtia vielä maalailla. Ei lopu tekeminen heti kesken, mutta maaliviiva häämöttää jo! 

Muuttovalmis koti

Kuva
Hei kaikki blogin seuraajat. Edellisestä päivityksestä on kulunut hetki ja tähän väliin on kiireiden lisäksi mahtunut mitä kummallisimpia tapahtumia, postilakosta alkaen. Edellisellä kerralla laitettiin hieman listaa mitä Sievi-taloilla oli vielä korjattavaa, mutta nyt on kaikki viat korjattu. Tässä hieman tarinaa viimeistelystä. Timpurien viimeistelyt Sieltä täältä korjailtiin hieman maalipintoihin tulleita jälkiä. Mitään suuria maalausurakoita ei jouduttu tekemään uusiksi. Saunassa viimeisteltiin valojen upotus ja niistä tuli juuri niin kauniit kuin oli suunniteltu. Makukysymys, mutta kyllä selkänojaan upotetut ledit tuovat lämpöhaapasaunassa, jossa pronssisävyinen puolilasiseinä, aivan erinomaisen tunnelman. Viimeinen iso homma oli listoitus ja se sujui ilman ongelmia. Listaa jäi yli metrikaupalla, siis kymmeniä metrejä! Tulkaa siis kysymään, jos tarvitsette valkoista jalkalistaa! Onneksi saimme nämä kaikki ylijäämämetrit varastoitua luovalla varastointijärjestelmällä, jos

Viimeisiä viikkoja viedään

Kuva
Sievitalojen osalta homma alkaa olla hiljalleen valmiina, viimeistelyporukka pyörii talolla ja tänään lattialaminaatit oli saatu asennettua kaikkialle paitsi työhuoneeseen. Toki näin viimeisillä metreillä on vielä monta pientä asiaa ratkottavana. Osa sähkökalusteista saapuu joskus tai jouluna, joutuivat lakkoruuhkaan. Eli tupaan tulee valoa, mutta ei saada esim. kaikkia kattoledejä vielä päälle. Meille toimitettiin väärä pääovi, mutta uuden tilaus hoitui kyllä onneksi nopeasti ja kivuttomasti. Unohdettiin sähkökuvista yhden turvakameran tarvitsema sähköpistoke, mutta sekin onneksi hoituu. Kiitos Apeko Oy:n mahtavan asiakaspalvelun. Makuuhuoneen kaappia siirretään huimat 2 cm, työpöydän mahtuminen meni oikeasti senttipeliksi :D Varaston oven vaurio korjataan tai ehkä ovi uusitaan, emme ole ihan varmoja. P.S Meitä kannattaa seurata myös Instagramissa!  Instagram

Ensimmäisiä sisustushankintoja

Kuva
Kävimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä Habitaressa. Tarkoituksena oli löytää hyviä tarjouksia kodinkoneista ja huonekaluista. Kodinkoneet jäivät vielä hankkimatta, mutta Maskun osastolla tärppäsi. Ihastuimme heidän Capri-sohvaansa ja erittäin miellyttävän myyjän avustuksella sellainen meille nyt tulee tammikuussa. Kuvan nappasin suoraan Maskun Kalustetalon nettisivuilta, me siis päädyimme hieman tummempaan kankaaseen ja mustiin jalkoihin. Ja kun tuo puoliso muisti mainita talomme olevan esillä Sepänpihan kotinäyttelyssä ensi kesänä, saimme vielä erittäin hyvän lisäalennuksen hinnasta. Ja toki uuden yhteistyökumppaninkin! Alennuksen jälkeen budjetissa olikin yllätyksekseni vielä rahaa, joten mukaan lähti myös Pohjanmaan kalusteen Kelo-ruokapöytä ja muutama noita pinnatuoleja. Stockmannin Hulluilta päiviltä ostin sitten vielä String-hyllyyn ja Pentikin halkotelineen. Seuraavaksi pitää miettiä mitä hankitaan makuuhuoneisiin. Unelmana olisi löytää käytettynä Lundia

Kiire, kiire, kiire!

Kuva
Vaikka rakennutamme muuttovalmista kotia, on joka ilta vähintään käyty tontilla ja viikonloput tehty meille kuuluvia siivoushommia. Elementit siis tulivat kesäkuun lopussa ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että 90% seinistä on levytetty! Heinäkuussa oli muutama viikko hiljaista, mutta koko elokuun timpuriporukkamme lohjalainen Rakennus Riihiahot Oy ahkeroi ja tekee muuten hyvää jälkeä! Ja työmaa on ollut aina siistinä heidän jäljiltään. LVI-töistä teimme reklamaation, sillä lattialämmityksen jakotukkien paikkaa oli muutettu kertomatta siitä meille. Tämän huomasimme onneksi ennen lattiavalua ja muuttuneen paikan aiheuttamat ongelmat kodinhoitohuoneen kiintokalusteisiin saatiin ratkaistua. Reklamaatio hoitui nopeasti ja sujuvasti Sievitalojen osalta.  

Tavoitteena turvallisuus

Kuva
Kesälomat alkavat olla takana ja raksa on taas herännyt henkiin lattiarakentamisen osalta. Tästä kuitenkin lisää kuvia ja juttua seuraavassa postauksessa. Nyt haluaisinkin keskittyä siihen mitä saimme aikaan tässä kesälomien aikana ja minkälaisia päätöksiä kodin turvallisuuden ja tekniikan kanssa ollaan tehty. Pohdittiin kesälomilla paljon kodin turvallisuutta. Ennen kuin raksaovi oli asennettu, niin ensimmäiset uteliaat koiranulkoiluttajat olivat talossa sisällä asti katselemassa. Onneksi naapuri oli tällöin ajamassa heidät pois, kiitos siitä. Meillä oli ennen lomia yhteystyökuvioiden neuvottelua Abloyn kanssa ja nämä saatiin vietyä loppuun kesän aikana. Nyt meille virallisesti tulee taloon Abloyn Yale Doorman älylukot ja Yalen hälytinpaketti ja olemme innoissamme tästä yhteistyöstä. Miksi juuri Yale Doorman älylukko? Markkinoilla on monia erilaisia ja eri tarkoitukseen sopivia älylukkoja, mutta mielestämme Yale oli kaikista monipuolisin ja parhaimpia käyttäjien palautteita saan

Elementit saapuivat

Kuva
Vihdoin keskiviikkona 26.6. klo 7.00 tontille saapui elementtirekka. Päivä oli synkkä, mutta onneksi luvattu sade alkoi vasta illalla, kun jokainen nurkka oli saatu kunnolla suojattua sateelta. Pystytysporukka tuli yllättäen naapurikunnasta Lohjalta paikalle ja neljän tunnin ahkeroinnin jälkeen kello 11 maissa olivat seinät jo pystyssä. Nopeaa toimintaa! Pystytysporukka teki tuolloin keskiviikkona pitkän päivän, koska torstaille oli puolestaan luvattu ukkosta. Ja illalla meillä olikin jo kattotuolit paikallaan, etuterassin katos tehtynä sekä aluskatteen asennus aloitettu. Muutama reklamaatio saatiin/jouduttiin Sievitaloille tekemään. Yksi ikkuna puuttui matkasta (oli kuulemma hajonnut jo tehtaalla) ja noston aikana yksi ulkoverhouslaudoista halkesi. Mutta aika pienet on murheet tässä kohtaa.